tiistai 28. huhtikuuta 2015

This weekend

    Täällä vietettiin hyvin aktiivinen viikonloppu. Myös hyvin koirapainotteinen viikonloppu, yllätys, yllätys. Viikonloppu oli selkeästi myös koirien mielestä tarpeeksi aktiivinen, ainakin niiden eilisestä rauhallisuudesta päätellen. Tein eilen päivän kotona töitä ja täällä oli yllättävän rauhallista. Se on lähiaikoina ollut harvinaista ja siitä kyllä kovasti nautin. Otsikkoon viitaten viikonloppuna oli tarkoitus aktivoitua ja puuhata mahdollisimman paljon uusia asioita pennun kanssa. Viikonloppuna mm. 

    • aloitettiin valjaisiin totuttautuminen (suuri kiukku)
    • opeteltiin istumaan (check)
    • käytiin yleisötapahtumassa
    • yritettiin ottaa yhteiskuvia (kuten huomaa surkealla onnistumisprosentilla)
    • käytiin kuuntelemassa ensimmäiset aseen laukaukset (ei ollut moksiskaan, yes)
    • leikattiin kynnet ensimmäisen kerran
    • tuskailtiin liian kevyiden korvien kanssa 
    • tavattiin uusia koirakavereita pennulle
    • aloitettiin paikalla olo treenit (miksi se on aina niin vaikeata)
    • käytettiin hissiä ensimmäisen kerran
    • aloitettiin peruuttamistreenit
    • harjoiteltiin lasten seurassa olemista 

    torstai 23. huhtikuuta 2015

    Railakasta pentuarkea

    Huh millaista penturallia täällä on vietetty nyt parisen viikkoa. Tuo pieni on kyllä vienyt täysin meidän sydämet. Ihan jokainen päivä ihastelen sen mahtavaa luonnetta. Energiaa sillä tuntuu olevan kuin pienessä kylässä. Mistä sitä riittää? Eihän tuon ikäisen pennun kuuluisi jaksaa rallattaa seitsemää tuntia putkeen. Laitoin kasvattajalle vastikään videota sen sekoiluista, johon kasvattaja totesi, että sillä ei taida olla ihan lääkitys kohdillaan. Juu ei. Tekisi mieli laittaa sille pehmustettu kypärä päähän. Vakuutus löytyy, mutta siinäkin taitaa olla joku karenssi.



    Meillä nukutaan yöt onneksi hyvin. Noin viiden aikaan herättää aamulla, jolloin käydään ulkona lyhyesti, mutta hyvässä tapauksessa nukahtaa vielä uudelleen tai jää pitämään omaa kivaa olohuoneeseen lelujensa kanssa. Pentu on saanut kulkea parin viikon aikana vaikka ja missä mukana. On käyty paljon kyläilemässä ja käyty ihmettelemässä erikokoisia ihmisiä ja koiria. Mitään maata mullistavaa ei ole eteen sattunut. Pienten lasten kanssa touhuamisessa sillä keittää vielä aivan yli ja homma menee puremiseksi. Onneksi on lähipiirissä paljon eri ikäisiä lapsia, joiden kanssa päästään asiaa harjoittelemaan. Paljon erilaisilla alustoilla ja epätasaisilla pätkillä on käyty sopivasti treenaamassa liikkumista. Pentu on alusta asti matkustanut autossa oikein hyvin ja helposti, joka kyllä helpottaa elämää huomattavasti.



    Sylissä kulkeminen on pennun mielestä aivan out of line. Nostaa sen verta kovan metelin asiasta, että luulisi että pahoinpitelen sitä. Siinä ei nyt kuitenkaa ole ollut vaihtoehtoja, vaikka siitä jokapäivä joudutaankin keskustelemaan. Haluan sen kulkevan osilla lenkeistä mukana ja silloin joutuu välillä sylikyydeille. Me on eletty sen verta pellossa, että mitään valjaisiin tai kaulapantaan totuttelua ei ole aloitettu. Luoksetuloa opetellaan ja vahvistetaan joka päivä, mutta työnsarkaa siinä totisesti vielä riittää. Ilman sen suurempia häiriötekijöitä se sujuukin oikein hyvin, mutta kun kuvioon lisätään lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä tai muita koiria niin korvat häviävät nanosekunnissa. Ihmiset on pop ja kaikkien koirien luokse voi singota kysymättä. Not. 



    Tällä viikolla oli pakko palata töihin. Onneksi on ihanat ystävät ja äiti, jotka ovat pentua hoitaneet, ettei sen ole tarvinnut olla vielä montaa tuntia yksin. Enemmän kuin hyvin on kyllä yksinolot sujuneet. Ei se taida millään tavoin edes huomata jäävänsä yksin. Useimmiten se jääkin Domin kanssa, mutta aivan yksin jäädessäänkään ei ole moksiskaan. Domikin jää hyvin paljon mieluummin yksin kotiin kuin ennen. Yritän viettää niin paljon kuin on mahdollista pennun kanssa kahdestaan aikaa. Domi on sille idoli, mutta liikaa ei saisi leimaantua Domiin. Domi saa myös jokapäiväiset laatuhetket kahdestaan meidän kanssa vähintään kerran päivässä.





    9 viikon mitat
    paino 1850 g
    säkä 19,5 cm

    tiistai 21. huhtikuuta 2015

    Shokin pentutesti

    Seitsemän viikon iässä oli pennuilla ohjelmissa pentutestaus. Testaus suoritettiin Liedossa Hanna Kivimäen luona. Samainen henkilö on aikoinaan myös Domin testannut. Domin tulokset löytyy täältä. Pentutestaus on mielestäni loistava tapa tulevan omistajan nähdä pentujen heikkoudet ja vahvuudet. Pentutestissä katsotaan pentujen rohkeutta, luoksepäästävyyttä, taistelutahtoa, koulutettavuutta, ääniherkkyyttä, dominanssia sekä palautumista eri testialueiden jälkeen. Ajoimme itsekin paikan päälle katsomaan pentutestausta.

    Itse pidän pentutestiä tärkeänä ja olen iloinen, että Kitta pentunsa testauttaa. Mikäli ei testauttaisi niin tekisin sen itse. Pentu, joka on rämäpäisin pentulaatikossa sisarusten ympäröimänä ei välttämättä ole rohkein enään pentutestissä, jossa joudutaan vieraaseen tilaan vieraan ihmisen kanssa ilman sisaruksiaan. Pitää toki muistaa myös, että se on vain yksi hetki pennun elämästä ja pentu voi testauksessa olla normaalia vaisumpi esimerkiksi matkapahoinvoinnin seurauksena.

    Shokin kohdalla olin jo muutaman osa-alueen jälkeen aivan myyty tuolle luonteelle. Olihan meillä ajatukset jo hyvin vahvasti ennen pentutestaustakin kyseisessä pennussa, mutta testin jälkeen ei tarvinnut miettiä enää hetkeäkään kuka uroksista meille kotiutuisi. Kuinka avoimesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti voikaan pieni pentu saapua uuteen tilaan vieraan ihmisen kanssa. Shokki otti hyvin kontaktia ihmiseen ja taistelutahtoa ja leikkisyyttä löytyi heti. Kolinapurkin pudottamisesta viereen tai sateenvarjon avaamisesta naaman edessä pentu ei tuntunut olevan moksiskaan. Toimintakyky säilyi tilanteessa kuin tilanteessa.

    1. Käyttäytyminen sylissä, 4 pistettä
    Hyvin rentoutunut
    2. Rohkeus, 4 pistettä
    Tulee rohkeasti, häntä alhaalla
    3.Kontakti ihmiseen, 4 pistettä
    Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia ihmiseen
    4.Taistelutahto, 4 pistettä
    Taistelee kohtuullisesti, hyvä ote, ei murise
    5. Noutaminen/saalisvietti, 3 pistettä
    Ryntää perään, tuo takaisin
    6. Koulutettavuus, 4 pistettä
    Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla
    7. Dominoivuus/alistuminen, 2 pistettä
    Rentoutuu
    8. Palautuminen, 4 pistettä
    Palautuu melko nopeasti
    9.Ääniherkkyys, 4,5 pistettä
    Menee tutkimaan heti varovasti
    10. Kivun sietokyky, 4 pistettä
    Reagoi pienellä tassun vedolla
    11. Käyttäytyminen pöydällä, 4 pistettä
    Liikkuu kohtuullisen rohkeasti, häntä alhaalla
    12. Toimintakyky, 4 pistettä
    Lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla
     13. Peilitesti, 3 pistettä
    Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
    14.Laumavietti, 4 pistettä
    Seuraa häntä ylhäällä, puree lahjetta

    Yhteensä 52,5 pistettä

    "Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei helpoin vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira"

    lauantai 18. huhtikuuta 2015

    Veljekset

    Pennun odottaminen on aina ihanaa ja jännittävää aikaa. Tällä kertaa sen sai kokea yhdessä kaverini kanssa, jolle kotiutui Shokin veli ihana merlepoika Yodi. Pentujen syntymän jälkeen linjat ovat käyneet kuumana sekä kaverini että kasvattajan kesken pennuista kirjoittaessa. Teimme myös yhteisiä retkiä Turkuun pentuja katsomaan.

    Niin ihanaa kun velipoika muutti lähelle. Pääsemme yhdessä treenaamaan ja mikä parasta pennut pääsevät viikottain toistensa kanssa painimaan. Viidestä pennusta neljä meni agilitya harrastaviin koteihin ja yksi jäi kasvattajalle. Toivottavasti pennut pysyvät terveenä niin näistä pennuista varmasti kuullaan vielä :) Maanantaina kävimmekin jo yhdessä painimassa Yodin luona ja huomenna Shokki saa veljensä kylään.

    keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

    Kahdeksan viikkoa

    Meidän penneli täytti tänään hurjat kahdeksan viikkoa. Hänen kanssaan kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin. Heti seuraavasta aamusta eteenpäin pentu on ollut kuin olisi aina asunut täällä. Domi on aivan ihastunut uuteen tulokkaaseen. Ne on niin hellyyttäviä yhdessä, et mä en kestä. Alkuun oli Domilla rankkaa, kun piti koko ajan vahtia pentua, nyt on jo vähän hellittänyt otettaan. Domi tekee myös meidän elämästä hyvin paljon helpompaa leikittämällä pentua pitkin päivää. Varsinkin ulkona vetävät jo suurempia ralleja yhdessä. Ihanasti ne viihtyy pitkään keskenään pihalla. Onneksi on jo tarpeeksi lämmin pennun ulkona oleiluun. 

    Lauantaina pääsi pentu mukaan hallille FitDog treeneihin. Yhtään ei meno jännittänyt vaikka mentiin sylistä syliin, kuului huutoja, taputuksia ja haukuntaa. Tänään pentu pääsi Mari Hyytiäisen hoidettavaksi Domin huoltoajan päätteksi. Lantio oli kiertynyt oikealle ja pientä muutakin hoidettavaa pennusta jo löytyikin. Normaaleja "kolhuja" tuon ikäisillä pennuilla. Eipä ihme, kun katsoi pennun menoa kasvattajan luona sisarusten kanssa, että hieman törmäilyn jälkiä kropasta löytyi. Pentu pääsee jatkossa Domin mukana kuukauden välein Marin tsekattavaksi.

    8 viikon mitat 
    paino 1360 g
    korkeus 18 cm

    perjantai 10. huhtikuuta 2015

    Käpäläkoplan Yogi

    Eli tuttavallisemmin Shokki. Tämä pieni, valloittava ja superreipas sheltinalku saapui meille eilen illalla reilun seitsemän viikon ikäisenä. Visio hänestä syntyi jo reilusti yli vuosi sitten, kun näin hänen isänsä ensimmäistä kertaa.  Uros oli juuri tullut jenkeistä Suomeen ja luonne ja ulkonäkö sytytti heti. Silloin tiesin että tuosta uroksesta joskus pennun haluaisin. Night on hyvin hyvin samanluonteinen kuin Domi, joten eipä yllätys, että se niin kovin minun makuuni oli. Muutenki oli aivan päivänselvää, että edelleen Kitalta Käpäläkoplan pennun haluan. Luonne ja terveys on itselleni todella tärkeitä ja niissä koirissa se puoli on TODELLA kunnossa. Ehdottomasti koiran tuli olla myös lähisukua Domille. Narttuja ei paljoa tarvinnut kartoittaa myöskään. Domin sisko tai Domin siskon lapsi oli varmoja valintoja. Näillä kahdella on aivan ihana avoin ja reipas luonne. Niissä on juuri niitä ominaisuuksia mitä koiraltani haluan.

    Isä Carmylie Arctic Nights

    Vanhempien kuvat: Kitta Peltoniemi


    Emä "Käpäläkoplan Helmi"



    Viime vuoden loppupuolella Kitta sitten rupesi puhumaan tästä yhdistelmästä ja se olikin sitten menoa. Hyvin pitkään sai kyllä jännittää astutusta, astutuksen onnistumista sekä synnytystä. 18.2 Kitalta sitten tuli odotettu viesti. Helmi oli synnyttänyt viisi pentua, kolme urosta ja kaksi narttua. Sitten pitikin vielä odotella eläinlääkärin tarkastusta sekä pentutestausta. Kävimme katsomassa pentuja kolmen-viiden ja vielä seitsemän viikon iässä. Loppujen lopuksi oli helppo päätös kolmesta pojasta valita kyseinen uros meille.




    tiistai 7. huhtikuuta 2015

    Don`t stop me now cause i`m having a good time, having a good time

    Lähes viikon lapin reissu takana. Kauemminkin olisi noissa maisemissa viihtynyt. Olemme ennen aina lentäneet Lapin mökille, mutta koska halusin ehdottomasti Domin mukaan nauttimaan talvesta, ajoimme tällä kertaa. Mennessä yövyimme Oulussa, jolloin matka tuntui kevyeltä. Nyt takaisin tullessamme rykäsimme sitten Muoniosta Kirkkonummelle. 1100 km ja kokonaismatka 12,5 h. Koiran takia jouduimme pysähtelemään useammin. Yllättävän hyvin Domi matkan jaksoi. Tuntui että mulle matka tuntui paljon raskaammalta, vaikka en edes ajanut.

    Vaikka matka koiralle raskas olikin niin nautinto paikan päällä oli kuitenkin varmasti sen väärtti. Domi nautti niin äärettömän paljon olostaan talven ja runsaan lumen keskellä. Se olisi varmasti mielellään jäänyt Lappiin. Domi sai myös varsinaisen kuntoloman spurttaillessaan kelkan mukana sekä liikkuessaan runsaslumisessa maastossa. Vaikka olikin ihana päästä talven keskelle niin kyllä oli äsken nautinto lenkkeillä kahdeksan jälkeen auringonlaskussa lämpimässä ja keväisessä ilmassa täällä Kirkkonummella. Nyt vain kaksi päivää töitä ja sen jälkeen uusi loma odottaa.

    Maisemat <3
    Fiilistelijä
    Spurttitreeniä
    Aamulenkillä
    Joskus tulee epäiltyä tuon koiran mielenterveyttä, kun se haastaa koriste-esinettä leikkiin
    Mallin asettelemista kuvaan
    <3
    Mäkitreeniä
    Lumileikkejä
    Kuskina

    sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

    Pääsiäisterkut!



    Terkkuja täältä keskeltä ei mitään eli Lapin Raattamasta. Domi nauttii sydämensä kyllyydestä runsaslumisesta pääsiäislomasta keväisissä Lapin olosuhteissa.

    Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä!