keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kauniin talvipäivän kisailut




Sunnuntaina ajeltiin Sentin kanssa Hyvinkäälle kisaamaan. Tuomarina kisoissa oli meille ihan uusi tuttavuus Johanna Wûtrich. Paikan päällä kuitenkin huomattiin, että radat olivat tuomariharjoittelijan tuomaroimia. Molemmat radat olivat helppoja ja tuomari selvästi piti takaakierroista. Sehän ei haitaa, sillä niin mekin pidämme takaakierroista. Ajaessa kisapaikalle rupesi olo huononemaan ja koko kroppaa  kolottamaan melko nopeasti. Sitkeästi kuitenkin kisattiin molemmat radat ja syy olon huononomisellekin selvisi heti kotiin päästyäni. Kuume oli nosussut jo 38,40 asteeseen. Järkevää? Ei todellakaan. 

Ensimmäisenä oli agilityrata. Otettiin Sentin kanssa lentävä lähtö. Koira hieman ihmetteli "nopeaa" lähtöä, mutta kyllä selkeästi lähti paremmin liikkeelle kuin istumaan jätetyssä lähdössä. Kepeille asti rata sujui hyvin, mutta kepeillä jätti vikan välin pujottelematta. Otettiin koko kepit uudestaan ja Sentti otti ne melko varovaisesti, selkeästi paineistu virheestä. Loppuradasta pudotti vielä okserin ja loikkasi puomilta, jonka jälkeen sai sylikyydin maaliin. Lopputulos siis hyl.

Toka rata oli hyppäri, missä tosissaan oli useampia takaakiertoja ja ennakoivia valssejakin. Rata sujui hyvin enkä meinannut pysyä Sentin vauhdissa, mutta tämän täytyi kyllä johtua kipeästä olotilasta (muuten olen todella pulassa Domin kanssa radalla). Ainoastaan kepit olivat L-U-V-A-T-T-O-M-AN hitaat. Ohjasin ne myös itse liian varmistellen. Olisi pitänyt päästä ratojen välissä treenaamaan keppejä kunnolla. Lopputuloksena sekuntti yliaikaa. Ihanneaikaan pääsy kosahti kyllä tänään ehdottomasti keppeihin, harmi. Rata oli mielestäni meidän ehdottomasti paras ja sujuvin rata kolmosluokassa. Vaikka se kuumeessa tuli juostuakin. Sentti hyppäsi myös oikein hyvin vaikkakin molemmilla radoilla rimat olivat 35 cm:ssä, miinuksena tietenkin tuo okserin pudotus. Okseria pitäisi ehdottomasti kyllä enemmän treenatakin. Niin ja ensi kerralla toivottavasti ohjaajakin on yhtä skarppina. 

Ikävä sairastaa, kun talven kauneimmat päivät tähän mennessä on käsillä. Koirilla siis melko rauhallinen viikko. Domin agilitytreenit oli pakko jättää välistä, mutta eiköhän me lauantaina taas päästä treenaamaan. Onni on oma piha, jossa koirat varsinkin Kevin ja Domi keskenäänkin tykkäävät puuhailla. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Todellista perjantai-illan huumaa

Ohjaaja ainakin oli aivan huumassa loistavista sujuneista treeneistä. Oltiin perjantaina viimeisissä ESS:n treeneissä meidän osalta. Kotona oltiin melko iloisia kun kerroin, että lopetamme perjantaitreenit. Tosissaan voihan sitä perjantai-iltaisin joskus tehdä jotain muutakin kuin käydä agilitytreeneissä. Ja jos tulee vieroitusoireita niin me voidaan käydä tuurailemassa muita :) Perjantait on kyllä olleet niiin parhaita, kun nyt agilitytreenien jälkeen on päässyt kotiin katsomaan The Voice of Finlandia nauhalta. Eipä voisi viikonloppu enää paremmin alkaa.


Treenin alla oli oheinen Helin rata. Me jätettiin A-este välistä ja aloitettiin kakkoshypyltä ja meidän rata päättyi kolmos putkeen A-esteen sijasta. Kymppi hypylle kokeiltiin erilaisia variaatioita. Ehdottomasti parhaiten meillä toimi kymppihypylle sylkkäri. Helinkin mukaan koira ei voisi enää tiukemmin siivekkeitä nuollen kääntyä. Kokeiltiin samaan kohtaan myös sylkkäri- valssi yhdistelmää, sekä sylkkäri- persjättö yhdistelmää, jolloin pääsin paremmin ohjaamaan putkeen, eikä tarvinnut takaaleikata 11 putkeen. Molemmat niistäkin onnistui hyvin. Taitava shetlantilainen!!

Itsenäisesti treenattiin keppejä toisella puolella. Kokeilin heti vaan suoraan kuutta kepppiä ilman ohjureita. Rohkea veto, hyvä minä!! Tämä ei tuottanut mitään ongelmaa. Se sujui jopa niin hyvin, että lähetin paikalta pujottelemaan enkä itse likkunut yhtään, tein jyrkkiä takaaleikkauksia kepeille, ohjasin sylkkärillä kepeille ja juoksin täysillä ohi, mutta yhtään virhettä ei aikaiseksi saatu. Aivan huikeeta edistymistä tapahtunut. Eihän siitä ole kuin hetki kun vasta kepit työn alle otettiin. Domi on selkeästi päässyt pujottelun rytmiin kiinni. Aivan huikeeta. Jatkossa keskitytäänkin nyt vain enää 12 keppiin. Ohessa pieni pätkä keppitreeneistä. Nyt meillä on vielä viisi-kuusi ohjuria 12 kepillä, ja vaihtelen niitten paikkaa treenin aikana.



perjantai 22. helmikuuta 2013

Valssit kuntoon!!


Sentin kanssa vietettiin keskiviikko-ilta Ojangossa aksaten. Sentti on kyllä jäänyt ihan selkeästi vähän "kakkoskoiraksi", valitettavasti. Ryhmätreenit on nyt talven ajan olleet vain joka toinen viikko ja omalla vuorollakin oon keskittynyt aika paljon hiomaan Domin kanssa yksittäisiä esteitä, niin Sentin kanssa on treenattu ihan käsittämättömän vähän. Lahjattomat treenaa, pääasia että hauskaa on joka treeneissä. Onneksi kesällä treenataan taas kerran viikossa ja kohtahan Ojankon ulkokentillekin pääsee treenaamaan, sillä lumethan sulaa aivan pian, eikös? 

Näissä treeneissä hiottiin valsseja kuntoon. Kakkoselle ennakoiva valssi, kepeille vienti takaaleikkauksella, valssi keppien jälkeen sekä seiska esteelle. Kymppi esteelle pakkovalssi ja vielä 12  esteelle pakkovalssi ja puomille takaaleikaten. Näissä treeneissä meidän avainsanat oli kyllä luota koiraan ja lähde liikkeelle aikaisemmin, niin hyvä tulee. Ennakoivasta valssista pitäisi uskaltaa lähteä rohkeemmin liikkeelle. Keppien takaaleikkaus toimi joka kerta upeesti. Valssit saatiin sujumaan mutta nuo vauhdissa tehtävät pakkovalssit ei vaan oo mun juttu, ei sitten ollenkaan. 

Hyviä huomioita Jennin kanssa yhdessä huomattiin. Sentti pitää ottaa hyvin haltuun ja käskyt ajoissa, muuten rupeaa helposti arpomaan esteitä ja on epävarma, jolloin vauhtikin tietenkin hiljenee. Hyvin on jo tiedossa sekin, että Sentti todella lähtee usein hakemaan hypyille takaakiertoa, viimeisen hyppykiemuran oloisissa paikoissa Sentti pitää ottaa voimakkaasti käteen, jottei lähde takaakiertoon. Loppuun treenattiin vielä puomia nopeemmaksi hetsaten. Saatiin nopeemmaksi ja siltikin Sentti teki hienot alastulot joka kerta. Kentän laidalla otin keinua etupalkalla ja yritin saada Senttiä juoksemaan loppuun asti täysillä, jotta keinun suorituksesta tulisi nopeampi. Oikein hyvät treenit ja kiva radanpätkä valssien treenaamiseen.

Sunnuntaina olisi tarkoitus kisata Sentin kanssa yhden agility- ja yhden hyppyradan verran Hyvinkäällä. Sentin narttujen perään haihattelu ei kyllä varmaan ole lisännyt ainakaan vauhtia. Nooh, lähdetään ainakin keräämään lisää kisakokemusta koiralle sekä ohjaajalle. Ihanaa viikonloppua kaikille!!

torstai 21. helmikuuta 2013

Unettomia öitä ja heikosti sujuneita treenejä

Taas on se aika vuodesta kun meidän russselit viettää vähän vähä unisempia öitä ja näkee unia narttukoirista. Sentti on oikeastaan tällä kertaa se pahempi, eikä sekään kovin voimakkaasti reagoi, sillä kuitenkin syö hyvin, ei itke kotona, eikä merkkaile. Muuten kyllä käyttäytyy huonosti, kulkee nenä maassa, merkkailee ja vapaana ollessa haahuilee ja tuntuu korvat kadonneen tietyissä tilanteissa. Hormonipistos toimi Sentillä pari vuotta sitten hyvin, mutta jos haluamme agilityssa kilpailla niin se ei ole vaihtoehto, sillä se luokitellaan dopingiksi. 

Mikäli Sentti ei tämän viikon jälkeen rupea rauhoittumaan niin käydään ottamassa pistos ja sitten jää kisaaminen ainakin joksikin aikaa. Pääasia että koira rauhottuisi. Myös akupunktiota on meille suositeltu. En tiedä voiko tähän "vaivaan" auttaa, mutta ainakin lievittäisi stressiä. Silla varmaa on, että stressaavaa täytyy olla, kun pitää olla koko ajan hieman täpinöissään, katsella päivät pitkät ikkunasta ulos ja vielä päästä haistamaan ja merkkaamaan kaikki pissat. Ei ole helppoa tuo uroskoiran elämä.

Koirat olivat viime viikon lopun hoidossa, kun omistajat viettivät ansaittua vapaa viikonloppua koirista. Iso kiitos taas meidän ihanille hoitopaikoille. Kolmen koiran kanssa elämä voisi olla hieman mutkikkampaa, jos ei olisi hyviä hoitopaikkoja. Vapaa viikonloppu tuli todella tarpeeseen. Töissä on menty aika tukka putkella, eikä taida helpotusta ihan hetkeen sillä saralla ainakaan olla tulossa. Onneksi yksi päivä kuulin jo lintujen laulavan ja aurinkokin on näyttänyt merkkejä olemassa olostaan. On kyllä tuntunut taas erityisen pitkältä tämä talvi, eipä ihme onhan tämä ollut uutisten mukaan pilvisin talvi  50 vuoteen. Melko masentavaa.

Maanantaina treenit menivät ohjaajalta hieman surkeahkonlaisesti. Alkuun otettiin yksittäisenä okseri-rengas pätkää. Okseria ei ole radan osana tehty vielä yhtään ja rengastakin on hävettävän vähän treenattu. Seuraavalla pätkällä ei sitten ohjaajalla meinannut toimia oikein mikään. Putkesta olen ohjaamassa sitä rintakehällä hämy esteelle (onneksi on vielä sen verta kokematon koira, joka ei niin kovin irtoile), toinen valssi valuu ja lähden myöhässä liikkeelle, seuraavassa valssissa oli rytmitys ongelmia ja valumista havaittavissa ja viimeisen putkeen vetokin unohtui pari kertaa. Huoh.

Treenattiin sitten noita valsseja kuntoon, mutta eipä meinannut mennä oppi tänään ohjaajalle perille. Yleensä olen helppo oppilas ja opin nopeasti, mutta tänään taisi puuttua jotkut piuhat jalkojen ja aivojen välillä. Tiesin kyllä että en voi peruutella noissa valsseissa enkä ottaa "töppöaskelia", mutta miksi mä silti niin teen? Onneksi parilla viimeisellä toistolla rupesi jo vähän kulkemaan. Miten se joskus voikaan olla niin vaikeeta saada jalat tottelemaan aivojen käskyjä. Parasta on kuitenkin saada kehuja siitä, että koirahan kääntyy oikeinkin tiukasti, kun sitä ohjataan oikein.




torstai 14. helmikuuta 2013

Juoksu treenejä

Jo melkein kuukausi sitten kävimme Sadun yksärillä juoksu A:n alkeita opettelemassa. Treenit on jatkuneet kotona parin viikon ajan. Hitaasti mutta varmasti. Kävin ostamassa Bauhausista putkieristettä (ei muuten maksa lähes mitään) ja kokosin niistä ilmastointiteipin avulla 60x60 cm neliön. Boxin sisäänmenoon ostin hieman paksumman putkieristeen.

Sain muutamia sähköpostia ensimmäisen juoksu A postauksen jälkeen. Aihe selvästi kiinnostaa ja moni muukin on lähiaikoina opettanut koiralleen juoksu A:n tai ainakin harkinnut opettavansa. Hyvä niin. Tapoja on varmasti monenlaisia, mutta meille tämä boximethodi tuntui olevan paras, toivottavasti olin oikeassa. Voi olla, että pelkillä speedbumbeillakin A:n harjalla ja juuri ennen kontaktialuetta saisi opetettua koiran juoksemaan kontaktin, mutta omasta mielestäni siinä tarvitsee melko paljon toistoja varsinaisella A-esteellä. 

Oheinen video on ensimmäisistä treeneistämme yksärin jälkeen, tällä hetkellä mennään jo paaaljon pidemmällä, mutta valitettavasti en ole videota treeneistä saanut. Olen joko tarvinnut apukäsiä palkkaamiseen tai olemme treenanneet iltaisin pihallamme ja valo ei ole riittänyt kuvaamiseen.

                                      
Domi kestää jo oikein hyvin ohjaajan juoksemiset ja fokus on silti eteen ja palkalle. Olen pyrkinyt siihen, että boxin läpi juostaan täysillä joka kerta. Toistoja olen ottanut vain noin viisi päivässä, jotta into ja vauhti varmasti säilyy. Olemme myös keskittyneet siihen, että vaikka ohjaja jäisi jälkeen tai vedättäisi (tai hyppisi vaikka haarahyppyhjä vierellä) niin koiralla fokus pysyy eteen ja alas.

Paljon olen videoita katsonut aiheesta ja paljon erilaisia tyylejä on selkeästi käytetty. Eräs ohjaaja nosti alkuun koiran A:n harjalle ja siitä juoksutti alas. Varmasti muuten yes, mutta mun pituudella tarvisin tikkaat, jotta saisin Domin sinne ylös. Muutamat ovat myös alkuun laskeneet A:n täysin alas ja pikkuhiljaa nostaneet seuraavissa treeneissä A:ta korkeammaksi. Tuossa tavassa pitäisi olla jo oma A-este omassa pihassa, jotta pääsisi vahän useammin kuin kerran viikossa A-estettä treenaamaan. Jos joku kaipailee niin tästä blogista (klik) löysin koottuna linkkejä YouTube videoihin, joissa on pätkiä ihmisten treeneistä juoksukontaktin opettelemisessa.

Luulen, että olemme pikkuhiljaa valmiita siirtämään opit A-esteelle. Hieman madalletulle A- esteelle toki ensin. Ensi viikonlopun olemme poissa, joten emme sitä vielä pääse omalla vuorolla treenaamaan, mutta ehkäpä viikon päästä lauantaina. Haaveeessa on, että näin hyvällä pohjatyöllä, saisimme tämän opin siirrettyä helposti ja nopeasti A-esteelle. Pian nähdään kuinka käy. Hyvin vai huonosti vai hyvin huonosti.

PS: Ihanaa ystävänpäivää kaikille. Meidän karvakorvat lähettää rapsuja kaikille koirakavereilleen. Löysin muuten tänään aivan ihanan pätkän YouTubesta (klik). Katsokaa ihmeessä. Ihana Splash!! Koira on totta totisesti ihmisen paras ystävä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kevättä kohti

Kesä <3

Tänään tuntui taas valoa tunnelin päässä. Kevättä kohti mennään ja mikä tärkeintä kohti valoisampia aikoja. Me like!! Iso sydän!! Tänään lähdin töiden jälkeen Olarin metsiin koirien kanssa ja ehdittiin tehdä puolentoista tunnin metsälenkki valosassa. Jihuu. Normaalista poiketen mentiin vielä koirapuistoonkin ja Kevin ja Domi pääsi vielä rallattamaan neljä kuukautta vanhan koikkeri uroksen sekä yhden chihun kanssa. Ilma oli ihana, oli tyyntä ja lämmin, luonto oli kuvankaunis. Tuntui kuin koko muu maailma oisi pysähtynyt, kun mentiin kolmisteen metsäpolkuja pitkin. Olemmekin Kevinin ja Domin kanssa kolmisteen tällä viikolla, kun Juha lähti Rukalle ja Sentti äidin luokse hoitoon.

Tämä blogikin on tainnut viettää pientä kaamosmasennnusta. Kuvia ei ole oikein näin harmaassa kelissä saanut otettua ja postauksetkin on olleet pelkkiä treenikirjoituksia. Ei vain ole aika riittänyt kirjoittamaan muuta. Ja henkilökohtaisesti tärkeintä itselle on juurikin ne treenien ylöskirjoittamiset . Mutta useammalta olen saanut toivetta, että olisi ihana lukea myös muita meidän kuulumisia kuin pelkkiä treenikirjoituksia. Lupaan siis jatkossa pyrkiä kirjoittamaan myös meidän muita kuulumisia enemmän tänne. Toki varsin agilitypainotteisena blogina tämä tulee pysymään.

Domi on kyllä muutaman kerran tässä treenannutkin. Viime viikolla Helin treeneissä Domi kaatui juostessaan, ei pahasti, mutta kävi kyljellään ja otti ehkä siitä vahän nokkiinsa, sillä pudotti treeneissä pari rimaa, mitä ei ole tehnyt alun rimojen noston jälkeen ollenkaan. Malminkartanon pohjakin taitaa olla hieman liian liukas. Ei hyvä juttu noin nopealle koiralle. Onneksi siellä ei ole enää kuin parit treenit jäljellä. Hyvin on liikkunut ja hypännyt perjantain jälkeen. Ja ensi kuussa meillä on onneksi muutenkin osteopaattikäynti Domille.

Lauantaina Domin kanssa jatkettiin keppi treeniä. Tällä kertaa tehtiin jo 12 keppiä yhdessä, ohjurit oli muissa paitsi ekassa ja vikassa välissä. Muutaman kerran jätti vikan välin pujottelematta, mutta muita virheitä ei saatu aikaan, vaikkakin lähettelin eri kulmista ja myös takaaleikkasin kepeille. Maanantaina Niinulla treenattiin pakkovalssia, takaaleikkausta sekä putken umpikulmaa. Pakkovalssi sujuu hyvin, kun vain ohjaaja ei lähde liikkeelle ennen selvää merkkausta, samoin putken umpikulmat sujuu, mutta takaaleikkauksia pitää sekä koiran että ohjaajan vahvistaa. 

Hui. Eipä ole enää montaa viikkoa siihen kun Domi tulee kisa-ikään. Apua. Jännää. Ihanaa. Tavoitteena kisaamaan on päästä kaksivuotiaana, joka on siis vasta syyskuussa, mutta mittaamassa kevään aikana käydään. Ja jos ollaan valmiita niin ehkäpä startataan virallisissa jo kesällä. Kisavalmiiksi tuon varmasti saisi nopeamminkin, mutta aivan turha kiirehtiä. Onneksi keväällä on paljon epiksiä tulossa. Niitä sekä aurinkoa odotellessa.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Koirahieronta Hau`s Lifen lahjakortin voittaja

Koirahieronta Hau`s Lifen hieronta lahjakortin arvonta päättyi eilen. Tänään Domi sai toimia onnettarena (pienellä Juhan avustuksella) ja poimi voittajaksi Kajsa L:n. Sähköpostia on lähetetty voittajalle :) 

Teille kaikille muille käyttäkäähän ihmeessä Ninan loistava tarjous hyödyksi. Blogin lukijat saavat 25,00 euroa alennusta kolmen kerran hierontakortista toukokuun loppuun asti kertomalla lukevansa meidän blogia. http://hauslife.fi/

Onnea toivottaa Domi ja Kevin!!

Kisatauon päätös

Meidän pitkääkin pidempi kisatauko päättyi eilen oman seuran kisoissa Ojangossa. Kaksi nollatulosta, joissa molemmissa hieman yliaikaa. Ihme kisajännityksenkin sain aikaiseksi, joka näköjään heijastui totisesti myös Senttiin, joka varsinkin ekalla radalla kulki kuin anteeksipyydellen omaa olemassaoloaan radalla. Sen verta vaisusti ensimmäinen rata kulki. Verkassa se paahtaa kyllä, mutta heti kun sen istuttaa lähtöön alkaa epävarmuus ja vauhti hiipuu. Yleensä ensimmäiset viisi estettä menee aivan käsijarru pohjassa ja sitten pikkuhiljaa meno vapautuu. Usein lähtee keskellä rataa paahtamaan oikein kunnolla, mutta se on usein vähän myöhäistä ihanneaikaan ehtimiseksi. 

Mutta itse ratoihin, ekana oli Henri Luomalan agirata. Mukava, helppo, sujuva rata, josta olisi pitänyt ihanneaikaan päästä. Tahmeaa oli meno kokonaisuudessaan, mutta meidän KONTAKTIT varsinkin on aivan liian hitaat. Pitäisi ehkä nostattaa virettä lähdössä korkeammalle tasolle, mutta se ei ole tehty kovin helpoksi, kun niin aikaisin starttiin täytyy tulla eikä lelua enää siinä vaihessa esillä saa pitää. Ehkäpä lentävä lähtö voisi auttaa. Ainakin kokeilemisen arvoinen.

Toka rata oli Esa Muotkan käsialaa oleva agilityrata ja se ei taas ollut yhtään meille sopiva. Tuollaiset pyörityskohdat tappaa meillä ainakin vauhdin. Kepeille vienti oli myös melkoisen hankala, jossa kuitenkin hyvin onnistuttiin, mutta hitaasti. Olisi ollut kiva nähdä miten koira, jolla on juoksu A selviytyi tuosta kohdasta. Keppien jälkeinen valssi oli myöhässä pahasti, mutta Sentti kilttinä poikana jäi odottelemaan kun ohjaaja rävelsi, että mihinhän tästä jatketaan. Ratavirheittä kuitenkin taas maaliin. 

Tarkoitus oli kyllä osallistua hyppy- ja agility radalle, mutta jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut meidät vain molemmille agiradoille. Ensi kerralla sitten hyppiksellekin. Paljon hyvääkin radoissa oli ja onhan nolla aina nolla, vaikka hieman yliaikaa saatiinkin. Ja onhan tässä taukoakin ollut melkoisesti. Ei muuta kuin lisää kisastartteja alle ja lisää vauhtia hakemaan. Treeneissä vauhti on kohdallaan, joten ei kai tähän auta kuin treenata kisaratoja. Sentti on kuitenkin ihanan helppo ja mainio kisakaveri ja oli ihana nähdä kuinka innoissaan se oli kisapaikalla, vaikka yleison edessä aksaaaminen jännittääkin <3.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Muistutus arvonnasta!!



http://hauslife.fi/

Muistutus hieronta lahjakortin arvonnasta!! Aikaa vielä osallistua tämä päivä keskiyöhön asti. Käy väin jättämässä sähköpostiosoitteesi tähän postaukseen. Jollei onni suosi, niin Koirahieronta Hau`s Life tarjoaa blogin lukijoille 25,00 euroa alennusta kolmen kerran hierontalahjakortista toukokuun loppuun asti!! Alennuksen saat mainitsemalla lukevasi Sentti & co blogia.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Katso koiraan ja rytmitä!

Maanantaina Niinun treeneissä sain taas melkoisia ahaa- elämyksiä. Ihan mieletöntä. Toisaalta tuli myös hieman idiootti olo, että miten en oo tätäkään tajunnut aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Domin kanssa tehtiin pätkiä 1-5 ja 7-11. Kepeillä oli verkot ja kun olemme vain ohjureilla keppejä tehnyt niin en viitsinyt sekottaa koiran päätä tekemällä verkoilla. 

Treenasimme ensin kakkos esteeltä merkkausta ja pakkovalssia kolmoshypylle, niin että heitin itse lelun kolmoshypyn yli. Sen onnistuttua hyvin lisäsimme myös ekan hypyn mukaan. Itse jään liian helposti varmistelemaan, että koira hyppää hypyn oikeasta suunnasta ja nopean koiran kanssa olen auttamattomasti myöhässä jatkossa, kun jään varmistelemaan. Selkeä merkkaus ja liikkeellelähtö, koiran tulee hoitaa loput. Ja ohjaajan tulee LUOTTAA KOIRAAN! Hiottiin myös mun pakkovalssia, niin että se on kohti neloshyppyä, sillä halusimme koiran hyppäävän viistosti kolmoshypyn yli kohti nelosestettä jonne rata jatkui, eikä kohti ykkoshyppyä. Tämä pätkä onnnistui lopulta todella hienosti ja tiukasti kääntyen.  

Tokalla pätkällä (7-11) halusimme koiran irtoavan hyvin  ysihypylle, jotta kerkesin rauhassa tekemään perjätön 10 ja 11 hyppyjen väliin. Treenattiin ensin pelkkää irtoamista ysihypylle ja palkattiin siitä. Domi irtosi hienosti, joten eipä tullut kiirettä ehtiä persjättöönkään. Tässä pätkässä oli tärkeää muista pitää katse koirassa koko ajan. Heti kun kadotan katseen koiraan niin kadotan koko koiran. Yllättäen.

Ma Niinun treenit
Keskiviikkona Sentti pääsi pitkästä aikaa kunnolla agilitytreeneihin. Tehtiin oheista rataa kisanomaisesti. Rata oli sikäli haastava, että siinä oli lyhyitä ja pitkiä estevälejä, jotenka rytmitys, joka ei ole vahvinta osaamistani, oli tärkeässä osassa. Ekalla kerralla taidettiin saada kaksi hylkyä, mutta meno oli kyllä siltikin mielettömän hienoa. Kakkoshypylle tein todella huolimattoman ohjauksen ja Sentti hyppäsi hypyn väärästä suunnasta. Toinen hylly tuli ennen 21 putkea puomille karkaamisesta. Kontaktit  oli hienot ja keppikulmat haki mielettömän hyvin, vaikka keppien 22 sylkkärissä olin auttamattomasti myöhässä. 

Ekan radan jälkeen tutustuttiin uudestaan rataan ja sai tehdä ohjausmuutoksia, jos halusi. Muutin kakkoshypyn takaakierron hypyn edessä tehtäväksi pakkovalssiksi, jolla sai paljon paremman linjan koiralle kolmos- ja neloshypyille (tyhmä kun en itse tajunnut rataantutustuessa). Seiska- kasi hypyn väliin tein persjätön, ja jäin putken takapuolelle.

Tokalla yrityksellä tehtiinkin oikein sujuva nolla. Go Sentti!! Treenattiin vielä hetki tuota meille vaikeaa  putki- puomi erottelua. Todella vaikea kohta meille. Koiraa ei voi viedä liian pitkälle putken suulle tai joutuu itse loikkimaan puomin yli, mikä on tietenkin kisoissa kiellettyä. Koiran tulisi irrota niin hyvin putkeen, että sen voisi lähettää sinne 14 hypyn jälkeen ja koiran lukittua putki kiirehdittävä tekemään sylkkäri kepeille. Saatiin pari onnistunutta suoritusta, johon lopetettiin, mutta vaikeaa oli. Tämä ehdottomasti treenin alle.

Muuten kyllä meijän vanhus oli aivan liekeissä. Kivaa oli pitkästä aikaa aksata Sentin kanssa. Niin kovin erilaista Domin kanssa menoon verrattuna.  Huomenna startataan Sentin kanssa omissa kisoissa ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Ihanaa :)

Ke- treenit (mukaelma Sami Oksan tehistreeneistä)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Keppejä, keppejä

Perjantain treenit jäi kyläilyjen vuoksi välistä, mutta lauantaina hallille pääsi koko konkkaronkka. Kevin ja Juha tekivät radanpätkiä. Sentti palautteli mieleen agilitya tauon jäljiltä. Tehtiin ihan perusjuttuja valsseja, pakkovalsseja, takaakiertoja, takaaleikkauksia, puomia ja keppejä. Muutaman aivot narikkaan ja täysiä eteenpäin- kerran jälkeen meno alkoi näyttämään ihan agilitylta. Domin kanssa keskityttiin vain keppeihin tällä kertaa. Muutama puomi otettiin loppuun, yhden huonon puomi kokemuksen jälkeen on jäänyt hieman hitaaksi tuo Domin puomi, verrattuna aikaisempaan. Eipä puomia olekaan tehty vähään aikaan, mutta ruvetaan treenaamaan sitäkin nopeemmaksi etupalkalla.

Tähän astihan ollaan tehty vain kuutta keppiä ja ollaan siinä vaiheessa, että tarvitsemme vain keskimmäiset kaksi ohjuria. Tällä kertaa otettiin seuraavat kuusi keppiä työn alle ensimmäistä kertaa. Todella taitavasti pikku D pujotteli myös seuraavat kuusi keppiä. Kuten videolta huomaa, saisin vieläkin rohkeammin lähettää Domin kepeille kauempaa ja eri kulmista. Aivan liikaa autan Domia peläten virheitä. Paikan päällä tuntui, että olisin ollut kauempana kepeistä, ehkä video huijaa :). Se saa ja pitääkin tehdä virheitä, jotta oppimista voi alkaa tapahtumaan

Loppujen lopuksi todella vähäisellä keppitreenillä ollaan jo näin pitkällä keppien opettelussa. Ihanasti Domi hakee eteenpäin kepeiltä. Myös kylläkin jää odottamaan palkkaa keppien jälkeen, joten täytyykin lisätä joku este keppien jälkeen ja palkata vasta sitten, jotta ei opi kyttäämään palkkaa aina keppien jälkeen. Superia kun on omat kepit niin kevään tultua saadaan vahvistettua keppejä vielä omalla pihallakin. Domin kepeistä tulee hurjan hienot syksyyn mennessä :)